Kuten jo tiedät, meripihka ei ole jalokivi tai mineraali, vaan fossilisoitunutta puu- hartzia. Se ei vain häikäise meitä kauneudellaan ja ainutlaatuisuudellaan, vaan toimii myös loppumattomana tietolähteenä tutkijoille.*
Aikoina, jolloin dinosaurukset vaelsivat maapallolla, tämä hartsi, joka valui primitiivisten puiden rungolta, päätyi usein ansaksi Eoseenin metsän eläimistölle ja kasvistolle.
Koska hartsi oli hunajamaisen paksuista, se peitti kaiken tielleen. Kovettumisen jälkeen meripihkaksi kaikki, mikä oli jäänyt kiinni, kovettui ja säilyi täydellisesti kivessä.
Tällaista meripihkassa säilynyttä ainetta kutsutaan sisällytteeksi.
Vain noin 5 % koko meripihkan määrästä sisältää sisällytteitä. Yleisimmät niistä ovat kasvimateriaalit (kukkien terälehdet, lehdet, havupuiden neulat, palaset sekä kokonaiset puun oksat), pienet eläimet (sammakot, liskot), hyönteiset ( muurahaiset, sudenkorennot, kovakuoriaiset, mehiläiset, kärpäset, kimalaiset, hämähäkit) ja jopa lintujen höyhenet, eläinten karvan palaset, muut mineraalit ja vesipisarat.
Viehättäviä meripihkan sisällytteitä löytyy monista museoista ympäri maailmaa.
Lisäksi kaikki orgaaninen materiaali, joka on jäänyt ansaan meripihkassa, on mahdollistanut tutkijoille rekonstruoida, miltä elämä maapallolla näytti miljoonia vuosia sitten ja tunnistaa yli 1000 sukupuuttoon kuollutta hyönteislajia!
Kaikki, mikä kimaltelee, ei ole kultaa, mutta tuomalla jatkuvaa iloa täydellisenä koruna ja toimimalla monimutkaisena aikakapselina, joka antaa meille vilauksen menneisyydestä, meripihka on osoittautunut todelliseksi Baltian kullaksi.
Kaikki tämä tekee meripihkan käyttämisestä koruna vieläkin jännittävämpää. Se on täydellinen sijoitus ja uskomaton pala historiaa.
* Jos haluat tietää lisää meripihkan alkuperästä Amber – Baltian kulta, tarkista aiempi julkaisumme.